Nyt on odotus lähellä kliimaksiaan. On julkaisun aatto! Seuraa jälleen kryptistä pohdiskelua.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen levy, ihan näin sisäpiiristäkin käsin katsottuna. Se lähti alusta asti jokseenkin taiteellisille urille, toisaalta elämäntilanteen ja toisaalta uteliaisuuden kautta. Nimensä veroisesti tähän verkottui melko paljon erilaisia solmukohtia, joiden kautta hypätä kyytiin ja sen jälkeen takaisin maan pinnalle. Yksikään niistä ei ole toista oikeampi, niinkuin rihmastoissakaan ei ole yhtä ydinrihmaa jonka poistamalla sen olemus jakautuisi. 

Soundissa kirjoitettiin jo albumin henkilökohtaisuudesta. Henkilökohtainen levy tämä kieltämättä on, mutta on se muutakin. Se on yhtyeemme ja sen reunoille kytkeytyneiden ihmisten yhteinen tuotos. Ja hauska ja samalla kunnianhimoinen taiderock-projekti. Ja mukavaa yhdessäoloa ihanan tekemisen, soittamisen ja laulamisen äärellä. Ja se on ontologisiin ja sosiologisiin kysymyksiin pureutuva pohdiskelu. Ja kaarnalaiva sielun synkillä vesillä. Ja ruusupuutarhan maanparannustyötä. Ja yhteiskunnallisia kipukohtia havaitseva. Ja se on katkos hallintamme ulkopuolelle karanneisiin koneistoihin; algoritmeihin, keinoälyihn, fasismiin, pääomavirtoihin. Ja se on vähemmistöstressiä. Ja identiteettikriisiä. Ja syyllisyyttä. Ja iloa, halua ja rakkautta. Ja kaikkea tätä kytkee eletty elämä, kehoilla tunnetut hetket kaupunkien, puutarhojen ja metsien sisällä ja jossain niiden välissä.

Kuulostaa siltä että tämä yrittää olla maksimalistisesti kaikkea yht’aikaa, mutta enpä tiedä, eikö elämässä ja maailmassa tapahdu koko ajan hyvin paljon kaikenlaista, niin kyse on ennemminkin ei-yrittämisestä, antautumisesta. Jos tämä nyt jotain yrittää, niin löytää hyvää olemassaolon tapaa kaiken tämän maailmassa vallitsevan kaaoksen ja muutoksen keskellä.

Kuva: Anniina Saksa